Epäonnistuin Pekkateemun haasteessa, en onnistunut helmikuun aikana laittamaan tänne uutta postausta ruuasta.. tosin voisin syyttää tästä äitiäni ja liian nopeita sormiani verrattuna aivotyöhän. Mutsi nimittäin soitti tuossa pari iltaa sitten juuri kun olin kirjoittanut erään reseptin tänne ja se oli enää oikeastaan kuvaa vaille valmis. Ja mitä tein minä.. no teitysti ajattelin olla fiksu ja laittaa tekstin talteen esikatselulla jos vaikka puhelun aikana tapahtuisi jotakin mystistä tietokoneella. Van toisin kävi, painoin vahingossa palaa tallentamatta ja voitte arvata etten jaksanut sitä ruveta kirjoittamaan uusiksi. No ehkä joku ilta, muistan tuon varmaan aika mukavasti ulkoa oli sen verran helppo homma :)
lauantai, 1. maaliskuu 2008
Epäonnistumisia
torstai, 21. helmikuu 2008
Pikkuista höpinää
Jälleen uusi pohja, kun tuo Tuuliviirin pohja ei enää sisältänyt kuvaa. Tämä uusi pohja on Kikin pohjia, ei tämäkään ihan sitä mitä olisin toivonut, mutta nyt on vaikeaa löytää Vuodatukseen valmiita minun silmälle sopivia pohjia.
Pekkateemu kävikin mua tuolla varsinaisessa blogissani jo hätistelemään, että jotta saisin jotain vaikka tännekkin joskus esille. Harmi vaan Pekkateemu, vielä ei ole muuta tarjota kuin tämä tekstin tynkä ja uusi pohja :) Mutta koitan parantaa tapani ja saada tännekkin joskus jotakin..
Kotini on vain kerinnyt tässä muuttumaan yhden hengen taloudesta kahden hengen taloudeksi joten tarvitsee varmaan miettiä blogin kuvaustekstikin uusiksi :)
Toivottavasti palataan pian ruuan merkeissä! Tänään on kuitenkin ruokana töistä tuotuja eväitä, lihapullia ja perunaa, ei ole itse tehtyä niin en taida sitä tänne pistää kun eihän tämä mikään ruuan mikrolämmitys ja esillepano blogi ole =)

perjantai, 7. joulukuu 2007
Uusi pohja
Vaihdoin tänne uuden pohjan kun se edellinen oli jotenkin niin väritön.. tosin en vieläkään ole oikein tyytyväinen pohjaan. No koskapa minä olisin : D Mutta tulipahan ainakin hieman väriä :) Kiitos pohjasta Marinellalle, paremmin ehkä tunnettuna Tuuliviirille.
torstai, 6. joulukuu 2007
Pizza, jauhelihatatti
Kuten varmaan olette huomanneet tämä blogi on nukkunut nyt pitkät unet. Ruokaa on tullut välillä tehtyä ja jopa kuvattua, mutta en ole muistanut ohjeita enää siinä vaiheessa kun olen jaksanut kuvat siirtää koneelle. Viime aikoina tosin ruuanlaittokin on jäänyt melkein kokonaan sillä työpaikallani on toiminut ilmainen ruokatarjoilu vakkariasiakkaan toimesta, eipä ole kauheasti tarvinnut ruokaa itse valmistella.
Mutta tänään sain vihdoin inspiraation kokeilla jotakin ihan uutta tai oikeastaan hyvin vanhaa, mutta uudella tavalla. Löysin netistä Kotikokki.net sivuilta pizzapohja ohjeen jota halusin kokeilla. Kaapeista ei taas paljoa löytynyt päällisiä, mutta kyllähän minä jotakin siihen sitten loihdin.
Tässä tulos.. Neljä aika pientä pizzaa (halkaisija noin 22cm), mutta sitäkin maukkaampia :)
Pienensin tuon pohjataikinan puoleen, eli se meni seuraavasti
n. 3dl jauhoja (1dl jauhoja painaa noin 60-65g)
2 tl kuivahiivaa
suolaa
n. 3 rkl oliiviöljyä
n. 42 asteista vettä
Sekoitin kuivahiivan lasissa noin desiin vettä. Laitoin jauhot pöydälle keoksi ja ripsuttelin suolaa seuraksi. Lisäsin vesihiivanestettä vähitellen jauhojen keskellä olevaan kuoppaan ja sekoitin. Nesteen tarkkaa määrää en osaa sanoa, sillä kun hiivavesineste oli käytetty lisäsin lopuksi vain pelkkää vettä. Kun taikina alkoi vaikuttaa sopivan paksulta, lisäsin joukkoon vielä öljyn. Kunnon vaivausta ja puristelua taikinalle jotta saadaan tarpeeksi sitkoa, jota ei pizzataikinassa voi koskaan olla liikaa. Lopuksi laitoin taikinan kulhoon ja pyyhkeen alla lämpimään paikkaan kohoamaan. Lisäsin tässä vaiheessa vielä hieman jauhoja taikinan pinnalle. Annoin taikinan kohota noin neljä tuntia. Sillä aikaa touhusin aivan muuta ja välissä kävin valmistelemassa pizzan päälliset valmiiksi.
Täyte
n. 200g jauhelihaa
pakastettuja tatteja
sipulia
suolakurkkuja
juustoraastetta
(valmista pestokastiketta)
Kastike
1,5 tomaattia
muutama ravistus makeaa chilikastiketta pullosta (maun mukaan)
sipulia
valkosipulijauhetta
oreganoa
Täytteen tatit tietysti sulatettiin ensiksi. Paistoin sulatetut tatit reilussa voissa, paiston jälkeen siirsin ne jäähtymään. Seuraavaksi sai jauheliha päätyä pannulle, sen seuraksi sipulia ja hieman mausteita makunsa mukaan (chiliä, grillausmaustetta, suolaa) Suolakurkut viipaloin pitkiksi ohuiksi suikaleiksi.
Kastikkeeseen tulevat tomaatit leikkasin pieniksi paloiksi ja lisäsin ne kuumalle pannulle, hetken niitä siinä pyörittelin ja pehmensin. Sitten lisäsin joukkoon makeaa chilikastiketta ja sipulia. Lopuksi vielä mausteet. Tämän jälkeen survoin kastiketta hieman perunanuijalla jotta sain tomaatit hieman soseeksi. Lopuksi sammutin levyn ja annoin kastikkeen hautua ja jäähtyä oman aikansa.
Kun taikina oli sen neljä tuntia kohonnut, laitoin uunin lämpiämään 300 asteeseen, eli niin kuumaksi kuin uunini vain sai. Lisäsin uuniin myös ilmeisesti valurautaisen levyn (älkää kysykö tarkemmin, olen saanut sen äitipuoleltani) ja annoin sen kuumeta uunin mukana kuumaksi.
Sitten itse pizzan kimppuun. Vaivasin vielä kohonnutta taikinaa jauhotetulla pöydällä hetken aikaa. Jaoin sen sitten neljään pieneen palloon ja jauhotetulla pöydällä aloin pyörittelemään käsin siitä pallosta pizzapohjaa. Kun on tarpeeksi sitkoa taikinassa saa tämän hyvin tehtyä käsin, muista tarpeeksi jauhoja pöydällä, ei haittaa vaikka pizzan pohja olisi jauhoinen kun laitat sen uuniin. Sitten ei kun ensimmäistä pohjaa täyttämään, alle tomaattikastiketta, juustoraastetta, jauhelihaa, tatteja, suolakurkkuviipaleet ja ihan pikkuisen vielä juustoa. Muutamaan pohjaan sipaisin aluksi alimmaiseksi hieman valmista pestokastiketta. Lopuksi koko komeus uuniin levyn päälle. Annoin olla uunissa sen aikaa kunnes reinat alkoivat ruskistumaan sopivasti. Sillä aikaa kerkisin juuri tekemään uuden pizzapohjan ja täyttämään sen.
Ja täytyy sanoa, että olipas hyvää ja erityisesti tuo levy teki pohjasta erityisen rapean ja maukkaan, voisi lähes verrata hyvään pizzeria pizzapohjaan, melkein oli jopa parempaa :) Suosittelen kaikkia kokeilemaan tuota pizzapohja ohjetta, tosin itselläni ei nyt ole kokemusta miten se toimii tavallisella pellillä, mutta jos joku kokeilee olisin iloinen jos kertoisit mielipiteesi. Mietin myös voisiko pizzan paistaa valurautapannulla, sellaisella jonka voi laittaa uuniin. Toki siinä voisi tulla ongelmaksi saada se löysä paistamaton pizza siihen pannuun joka on tulikuuma :) Jouduin kyllä itsekkin hieman kikkailemaan tuon löysän pizzan kanssa, täytin pohjan lasilautasen päälle josta se oli helpompi luiskauttaa kuumalle levylle, kun en omista tarpeeksi isoa lastaa jolla sen sinne olisi saanut siirrettyä :)
Ja vaikka tuota taikinaa pitikin kohottaa noin pitkään, ei se tehnyt pizzan valmistuksesta sen vaikeampaa, siinähän se kipossa yksin pyyhkeen alla kohoaa, ei se sieltä karkaa joten ei sitä tarvitse vahtia vieressä. Ja jos hirvittää tehdä tuo taikina suoraan pöydällä, onnistuu se aivan varmasti myös kulhossa ja tarvittaessa vaikka yleiskoneella, eipähän tarvitse itse niin paljoa sitä taikinaa veivailla kun kone hoitaa työn puolestasi :)

tiistai, 10. heinäkuu 2007
Kerma-rosébroileria ja uusia perunoita
Katsokaa se elää sittenkin vaikka ei näytä syövän mitään =)
No oon mä syöny, mut on menny aika makarooni-jauhelihalinjalla tai valmiiden ruokien parissa. Joskus jotain muutakin tehny, mut tosi heikosti.
Uusia perunoita
suolaa
vettä
Helppoa ja yksinkertaista jos osaat keittää perunat. Siispä perunat pestään harjalla, isketään veden ja suolan kanssa kattilaan ja keitellään kunnes tuntuvat sopivan kypsiltä. Haarukalla voi kokeilla kypsyyttä :)
Sillä aikaa kun perunat kiehuu voi pikkuhiljaa aloitella Kerma-rosébroilerin valmistusta.
kerma-rosémarinoituja broilerin fileesuikaleita n.150g
puolikas paprika
jumbo herkkusieni
koskenlaskijajuustoa (n.1/4 koko palasta)
tilkka maitoa (n. puoli desiä)
sitruunapippuria
valkosipulijauhetta
Paista broileirinsuikaleet pannulla ja pilko sillä aikaa paprika ja herkkusieni. Lisää kasvikset ja anna kypsyä. Muista sekoitella välillä :) Murustele mieleisesi määrä koskenlaskijajuustoa ja lisää tilkka maitoa jotta juusto sulaisi kunnolla. Mausta ja anna hetki vielä olla pannulla jotta enimmät nesteet haihtuvat.
Asettele lautaselle ja nauti :)