511147.jpg

palanen purkkihirvenjauhelihaa
kaupan valmiita röstiperunoita
kaupan hernekeittoa
pippuria

Avaa purkki hirvenjauhelihaa, saat sen helpommin ulos purkista siistinä kun avaat purkinavaajalla purkin sekä päältä, että pohjasta. Leikkaa lihasta kiekkoja ja paista hetki pannulla. Liha itsessään on jo aika maukasta joten et tarvitse mausteeksi kuin pippuria.

Iske röstiperunat pannulle ja paista pussin ohjeen mukaan :)

Tähän on käytetty edellisessä olevasta hernekeitosta noin puolet, keitin keittoa vain hieman kasaan jotta siitä saatiin sopivan paksua kastikkeeksi lihalle.

Kaikki valmiita, mutta eipä tässä kiireessä ole taas aikaa miettiä, saati sitten ryhtyä pidempään ruokaa valmistamaan. Tämä siis evääksi töihin huomenna, joten mausta en sano vielä mitään. Ideakin täysin tuulesta temmattu, joten odotan innolla huomista makuelämystä :)

Tuon hirvenliha säilykkeen saaminen voi tietysti olla hieman vaikeaa, itse en ainakaan kaupassa ole moista tavannut. Tämän purkin olen noukkinut iskän kellarista. Iskä harrastaa hirvanmetsästystä ja ovat käyneet jossakin purkittamassa hirvanjauhelihaa, joukossa muistini mukaan on myös porsasta, tosin saatan muistaa väärinkin.